alkuun
alkuun
t

Anton Tšehovin suomennetut kertomukset

Tšehov-sisältöni on kutistunut vain kertomuksia, tai novelleja, käsittäväksi. Näille sivuille on koottu (melkein) kaikki Tšehovin kertomukset, joista minulla on suomennostieto. Kertomuksia on 215 216 217. Viimeisin lisäys on Paaston aattona, lisätty 30.1.24. Monista kertomuksista on tehty useita suomennoksia, mutta kaikista ei sivuillani ole tarkkoja julkaisutietoja.

Jonkinlainen luettelo Tšehov-julkaisuista löytyy sivuiltani täältä ja Tšehovista kirjoitetusta täältä. Kansalliskirjaston Digi-palvelusta löytyviä varhaisia suomennoksia olen koonnut tänne.

Olen poistanut pitkään toimimattomina olleille niv.ru-sivuille johtaneet alkutekstilinkit, joita oli reippaasti yli puolet kaikista. Korvaan ne vähitellen toimivilla linkeillä. Nyt korvaamatta on vielä 108.

A    E    G    H    I    J    K    L    M    N    O    P    R    S    T    U    V    Y 

O

Onnenpoika

Stšastlivtšik
Счастливчик
1886 · Peterburgskaja gazeta

"Bologojen" asemalta, joka on Nikolajevin rautatien varrella, lähtee liikkeelle matkustajajuna. Erään toisen luokan vaunun tupakoitsijain puolella torkkuu viisi matkustajaa verhoutuneena vaunun puolihämärään.

Onnettomuus

Nestšastje
Несчастье
1886 · Novoje vremja

Sofia Petrovna, notaari Lubjantsevin vaimo, kaunis nuori nainen, käveli hiljaa metsäpolkua huvilanaapurinsa, asianajaja Iljinin kanssa. Oli menossa iltapuolen viides tunti. Taivaalle metsäpolun kohdalle oli kerääntynyt valkoisia untuvaisia pilviä;

Onni

Stšastje
Счастье
1887 · Novoje vremja

Leveän, valtatieksi sanotun arotien varteen oli yöpynyt lammaslauma. Sitä vartioi kaksi paimenta. Toinen, noin kahdeksankymmenvuotias hampaaton ja vapisevakasvoinen vanhus makasi vatsallaan aivan tien poskessa kyynärpäät pölyisten ratamonlehtien seassa.

Oopperasta palattua

Posle teatra
После театра
1892 · Peterburgskaja gazeta

Palattuaan äitinsä kanssa oopperasta, jossa esitettiin "Jevgeni Oneginia", Nadja Zelenina heti huoneeseensa päästyään heitti kiireesti puvun yltään, päästi palmikon hajalleen ja yllään vain alushame ja valkoinen pusero istuutui pöydän ääreen kirjoittamaan samanlaisen kirjeen kuin Tatjana.

Opetus

Razmaznja
Размазня
1883 · Oskolki

Eräänä päivänä kutsuin huoneeseeni lasten opettajattaren Julia Wasiljevnan. Oli tehtävä tili.

– Istukaa, Julia Wasiljevna! sanoin hänelle. – Tehdäänpäs nyt laskut! Te warmaankin tarwitsette rahoja, mutta olette niin kaino, ettette uskalla pyytää. Kas niin … Sopimuksemme mukaan olette saapa kolmekymmentä ruplaa kultaa …

– Neljäkymmentä …

Osterit

Ustritsy
Устрицы
1884 · Budilnik

Minun ei tarvitse liikoja jännittää muistiani voidakseni tarkalleen muistaa sateisen, hämärän syyspäivän, jolloin seisoin isäni kanssa eräällä vilkasliikenteisellä Moskovan kadulla ja tunsin, miten vähitellen jouduin kummallisen sairaudentilan valtaan.