Tekstejä & muuta, 2023

2025 2024 2023

Eilen illalla

Eilen illalla viimeisellä lenkillä koira kulki jalkakäytävän vieressä nurmikolla ja sen askeleet kahisivat ja rapisivat. Katsoin tarkemmin ja näin että maa oli kuurassa ja ruohonkorret taittuivat Kopsun askelten alla. Ilmassa oli pakkasen tuoksua, tummalla taivaalla jokunen tähti.

Ja kun ihminen ei koskaan ole vain yhdessä paikassa eikä vain yhdessä ajassa, en ollut siinäkään yksin enkä vain koiran kanssa vaan mukanani olivat kaikki ne vade me cum -jutut jotka elämäni varrella ovat minuun liittyneet ja kanssani kulkevat, ja niin mielessä alkoi soida Bob Dylanin ikihieno junalaulu It Takes a Lot to Laugh, It Takes a Train to Cry, ja kuin Emmauksen tielle ilmestyivät Dylan parhaassa äänessään, Al Kooper pianoineen ja Mike Bloomfield kitaroineen, ja lammikoita peittänyt hento riite vapisi Dylanin huuliharppusoolosta ja repeili säröille Dylanin palatessa laulamaan: Now the wintertime is coming, The windows are filled with frost. I went to tell everybody, But I could not get across.

Getting across, sitä aihetta Dylan on uransa varrella monesti käsitellyt, ehkä kaikkein koskettavimmin myöhempien vuosiensa lauluissa Not Dark Yet ja Things Have Changed. Sen kanssa ovat tuskailleet niin monet Tšehovin ihmiset, sitä on joku sanonut kuulleensa Bachin kaksoiskonserton viimeisessä osassa, jossa päästään niin lähelle ja jossa kuitenkin jokin jää tavoittamatta.

Mutta tulkoon talvi, tulkoot luistelujäät, tulkoot jäille ne jotka kanssani kulkevat.

(Julkaistu entisessä WordPress-blogissa 2.11.2008)

Asiasanat: Bob Dylan · musiikki

29.11.2023 · 43

Keys to the Rain

724 sivua Dylan-tietoa lauluista, levyistä, elämästä, vaikutteista, yhteiskunnasta

Asiasanat: Bob Dylan · kirjankansia hyllystämme · kirjat

21.11.2023 · 34

Päätösnumero paikkansa arvoinen

Lauantain toivotut viime vuoden syyskuun 19. päivänä päättyi Mikael Wiehen musiikkiin. Tämän lauantain toivotut päättyi samoin. Syyskuussa Monica Zetterlund lauloi Ska nya röster sjunga. Tänään laulu oli Lindansaren ja laulajana Wiehe itse. Päätösnumero oli taas paikkansa arvoinen.

Lindansaren’ista on olemassa hieno suomalaistulkinta Nuorallatanssija, jonka Susanna Haavisto esittää Hectorin suomentamin sanoin ja Juha Tikan sovittamin sävelin. Tulkinta, sanat ja sävelet yhdessä muodostuvat joksikin, joka kasvaa paljon kuuden minuutin kestoaan suuremmaksi. Laulu etenee vangitsevasti sirkuksen tulosta keväiseen kaupunkiin, lapsen kiihkeästä odotuksesta ja haltioituneesta jännityksestä illan esityksen musertavaan järkytykseen. Lapsen totuus kuolee sirkusareenan sahajauhoon syöksyneen tähden myötä, mutta laulu kohoaa sirkusteltan katon alta yleisempään merkitykseen, merkitykseen ihmisen elämän rajattomuudesta ja sen rajoista.

Muutakin ruotsalaismusiikkia kuultiin. Lasse Mårtenson lauloi Taubea (suomeksi): Så länge skutan kan gå nousee ja paisuu elämän iloksi ja ylistykseksi, se ei pääty samoihin tunnelmiin kuin Nuorallatanssijan viimeisen säkeistön niin täällä elää täytyy vaikkei aina tahtoiskaan. Kuten laulu, niin myös laulaja: Mårtenson paransi laimeasta alusta riemukkaaseen päätökseen.

Ja kun Evert Taube mainitaan, ei voi olla muistamatta kahta sanaa, ei tietenkään voi. Byssan lull. Byssan lull, itseoikeutetusti siinä joukossa tässä elämässä kohdattuja joka kulkee aina mukana, kuten Dylanin train to cry, kuten Bashungin train à travers la pleine. Taubella ei ole junia, mutta on muita kulkijoita, maalla kulkijoita, merellä kulkijoita, taivaalla kulkijoita. Jotkut kulkevat pidempään, jotkut varmemmin, jotkut repaleiksi revenneinä. Mitähän kullakin on jäljellä Tauben merimiesarkun kolmesta tärkeästä?

Byssan lull, koka kittelen full,
sjökistan har trenne figurer,
byssan lull, koka kittelen full,
sjökistan har trenne figurer.
Den första är vår tro,
den andra är vårt hopp,
den tredje är kärleken den röda.

(Julkaistu WordPress-blogissa huhtikuussa 2010)

Asiasanat: Evert Taube · Lasse Mårtenson · Lauantain toivotut levyt · Mikael Wiehe · Monica Zetterlund · musiikki · Susanna Haavisto

9.10.2023 · 9

Each human being comes into the world alone, travels through life as a separate person, and ultimately dies alone. Coping with this, accepting it, and learning how to direct our own lives with some degree of grace and satisfaction is the human condition.

− Wikipedia

Asiasanat: elämä · ihmisen osa

8.10.2023 · 32

Ohukainen ja Paksukainen ja Ohukainen

Laurel and Hardy on Laurel and Hardy, Laurel and Hardy on Ohukainen ja Paksukainen, paksukainen ja ohukainen tapaavat Nikolain rautatieasemalla.

Ohukaisen ja Paksukaisen järjestyksen tietävät kaikki. Ensin tulee Laurel, sitten Hardy. Kun valuu hetkeen, jolloin ei ole pahempaakaan tekemistä ja tekee Google-haun "Laurel and Hardy", tuloksena on 640 000 osumaa. Kun tekee Google-haun "Hardy and Laurel", tuloksena on 38 800 osumaa.

Elokuvan ensi vuosikymmenien ikivihreä koomikkopari, englantilaissyntyinen Stan Laurel ja amerikkalainen Oliver Hardy, on siis hyvin järjestyksessä. Kurissa he eivät taida olla, ainakaan jos kysyy James Finlaysonilta , jonka naaman asentoa parivaljakko pääsi vääntelemään monissa muistettavissa kohtauksissa.

Vähän he pyrkivät vääntelemään myös Mišaa ja Porfiria. Miša ja Porfiri ovat Tšehovin alkukauden pikkutarinan päähenkilöt, lapsuudenystävät jotka yllättäen tapaavat toisensa vuosien jälkeen. Miša ja Porfiri muodostavat Stan ja Ollie -ulkoasuisen kaksikon. Toinen on lihava, toinen laiha. Tämä kaksikko ei yleisön tietoudessa ole yhtä hyvässä järjestyksessä.

Kun valuu syvemmälle hetkeen jolloin ei ole pahempaakaan tekemistä, niin tarttuu sivuston Google Analyticsiin. Vähän yli vuoden aikana tätä tarinaa on haettu 24 kertaa. Ei kovin vakuuttava määrä tilastolliselta kannalta, mutta siitä ei nyt välitetä, varsinkin kun etusivun tuoreustäplät ovat taas harvenemassa. Siis: Ohukaista ja paksukaista on haettu 13 kertaa, paksukaista ja ohukaista 9 kertaa. Lisäksi pelkkää ohukaista on haettu kaksi kertaa. Siten ohukainen voittaa selvin numeroin 15–9.

Tässä vaiheesssa kaikki vielä hereillä olevat tietysti arvaavat, että Stan ja Ollie -efekti on vaikuttanut hakuihin ja kääntänyt järjestyksen vääräksi. Niin on. Nikolain asemalla kun tapaavat Miša ja Porfiri järjestyksessä paksukainen ja ohukainen, tai lihava ja laiha, kuten varhaisimpien suomennosten otsikko kuuluu.

Paksukainen ja Ohukainen kuuluu niihin Tšehov-tarinoihin, joita joku on kutsunut kameleonttikertomuksiksi. Tässä tarinassa vanhojen koulukavereiden tapaaminen vaihtuu sydämellisestä jälleennäkemisestä joksikin aivan muuksi siinä silmänräpäyksessä, kun laiha kollegian asessori saa kuulla lihavan lapsuudenystävänsä ylenneen salaneuvokseksi, siis hyvin korkealle virka-asteikossa , ja ryhtyy pokkuroimaan niin että lihavaa alkaa kuvottaa.

(Julkaistu vanhassa tsehov.infossa 8.10.2009)

Asiasanat: Anton Tšehov

2.10.2023 · 13

Syksyä Rautatiemuseolla

Rautatiemuseon puistoa syyskuun lopun väreissä vuonna 2022.

Asiasanat: Rautatiemuseo · syksy · valokuvat

1.10.2023 · 30

Kirjoja ja hyllyjä

Vinyyli ei ole kuollut. Filmi ei ole kuollut. Kirja ei ole kuollut. Eikä kuole, jos Hesarin kulttuuritoimituksen Suvi Aholaa on uskominen.

Ahola kirjoitti kirjasta syyskuun viimeisenä otsikolla Kolme naista kirjahyllyllä. Hän oli järjestellyt hyllyjä joka huoneessa, poistanut tuplia ja sellaisia, joilla ei oikein ollut merkitystä. Miksi? Oliko kirjoja liikaa?

En siksi, että haluaisin vähemmän kirjoja, vaan koska haluan niitä lisää.

Ahola on päätynyt siihen, että kirjoja täytyy omistaa. Kirjastosta poistetaan aineistoja, ja kirjoja todellakin katoaa, Ahola kirjoittaa. Katoaa niin, ettei niitä löydä enää antikvariaateistakaan. Kun sähkökirjoihinkaan ei voi luottaa, parasta on, että kirjat ovat turvassa omassa hyllyssä.

Aholan kanssa on helppo olla samaa mieltä muistakin syistä. Kun on kasvanut kodissa, jossa oli paljon kirjoja hyllyissä ja tauluja seinillä, on kirjattomissa huoneissa eläminen tuntunut oudolta, huoneet tyhjiltä, jos sellaisiin on joutunut. Kun vielä lukeminen oli pitkään hyvin tärkeä osa omaa elämää, on kirjoja kertynyt vuosien mittaan myös omaan kotiin. Ja niin paljon, että myös meillä on karsittu vähemmän tärkeitä. Yläkerrasta, alakerrasta, tästäkin hyllystä:

Lundian ryhti kestää vuodesta toiseen.

Hylly ei ole oikein hyvässä järjestyksessä, jotkut kirjat lojuvat toisten päällä, sohvan taus on hankalasti tavoitettavissa, mutta tuolta ne silmään erottuvat, Tšehovit, Hyryt, Meret, muut. Ja yleensä erottuvat jo alle vartissa, elleivät sitten ole jossain toisessa hyllyssä.

Lainaan vielä Aholalta kaksi tärkeää lausetta:

Kaikilla kirjoilla on ollut jossain elämäni vaiheessa minulle merkitystä. Siksi niiden kanssa ei ole ikinä yksin.

Tosia sanoja. Kirjat vievät tilaa, kirjat keräävät pölyä, painavat kirjalaatikot ovat hirveitä muutettavia. Mutta mukana ne kulkevat sanoineen ja muistoineen, eivätkä ne tärkeimmät koskaan jää taakse.

(Julkaistu ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten)

Asiasanat: kirjat · Suvi Ahola

1.10.2023 · 7

Art, a Complete (and utter) History

Hauska kirja, kuten kannesta ehkä voi päätellä. Vielä kun sen muuton jälkeeen jostain löytäisi.

Asiasanat: kirjankansia hyllystämme · kirjat

30.9.2023 · 28

Qobuzin kehut

Qobuz ilmoitti eilen nostavansa hintaa eurolla. Marraskuun alusta uusi kuukausihinta on 15,99 euroa. Meilissä oli tietysti kaunis vetoomus kehumisineen:

Your love for music and your dedication set you apart, and for that, we are incredibly grateful. As a niche, independent company, we value every single customer and each one of you makes a significant difference for us.

Kiitos vaan, mutta olen kyllä ollut tyytyväinen Qobuziin, joten jatkan sen tilausta nousseellakin hinnalla. Ja ilman kehumisiakin.

Asiasanat: Qobuz

30.9.2023 · 25

Sångernas sång

Kreikkalainen kirjailija Iakovos Kampanellis (1921–2011) lähti nuorena pakomatkalle saksalaisten miehittämästä kotimaastaan, mutta joutui natsien pidättämäksi ja päätyi vangiksi Mauthausenin keskitysleiriin Itävaltaan. Kampanellis säilyi hengissä, ja liittoutuneiden vapautettua leirin vuonna 1945 hän alkoi kirjoittaa kokemastaan.

Työ ei vuosiin edennyt käsikirjoitusta pidemmälle, kunnes Kampanellis tarttui siihen uudelleen 1960-luvulla, lisäsi kaksi uutta lukua aiemmin kirjoittamaansa ja julkaisi tekstin ensin sanomalehdessä ja vuonna 1965 kirjana.

Kampanellis kirjoitti lisäksi neljä runoa, joista kukin perustuu johonkin kirjan neljästä luvusta. Kirjan kustantaja ehdotti, että runot voisi julkaista myös sävellettyinä. Säveltäjänimikin oli kustantajalla mietittynä: Mikis Theodorakis.

Theodorakisin Mauthausen-sarja, jota kutsutaan myös Mauthausen-kantaatiksi, esitettiin ensimmäisen kerran Ateenassa joulukuussa 1965. Sarjan neljä laulua ovat Asma asmaton (Laulujen laulu), O Antonis (Antonis), Drapetis (Karannut) ja Otan telosi o polemos (Kun sota on loppunut).

Sarjan tunnetuin laulu lienee Asma asmaton, ja sen tunnetuin esittäjä taas on Maria Farantouri, joka myös kantaesitti sen. Asma asmaton, laulujen laulu, on laulu rakkaudesta, rakkaudesta keskitysleirillä, ja sen pohjana on Kampanellisin oma rakkaussuhde toiseen Mauthausenin vankiin, nuoreen liettuanjuutalaiseen naiseen.

Laulun nimi on lainattu Vanhasta testamentista, sen 22. kirjasta, joka Suomessa tunnettiin aikaisemmin hienolla nimellä Korkea veisu.

Englanninkielisellä Wikipedia-sivulla olevissa lainauksissa Mauthausen-sarjan sanotaan olevan "the most beautiful musical work ever written about the Holocaust". Asma asmaton taas on "an exquisite, haunting and passionate melody that moves Kambanellis' affecting words to an even higher level" ja, jälleen aivan oikein, "extraordinarily moving".

Ruotsalainen näyttelijä ja laulaja Sven-Bertil Taube (24.11.1934–11.11.2022) julkaisi 1970-luvulla levyllisen Theodorakisin lauluja. Mauthausen-sarjasta levyllä on ainakin När kriget tar slut ja hyvin koskettava versio Asma asmatonista nimellä Sångernas sång. Ruotsinkieliset sanat löytyvät täältä.