t

Päivä | Kuukausi | Vuosi | Ennätyksiä | Palasia

Sääpalasia Hyvinkäänkylästä
lämpösumma

2025  

Lämpösummaa kertyy vielä

Syyskuun alusta vuoden loppuun kertynyt lämpösumma on useimmiten saavuttanut suurimman arvonsa marraskuussa. Ajankohta on kuitenkin siirtymässä myöhemmäksi. 30-vuotiskaudella 1966−1995 suurin arvo saavutettiin marraskuuta myöhemmin 7:nä vuonna, uusimmalla 30-vuotiskaudella 1996−2025 sen sijaan 15:nä vuonna. Eilen varmistui, että kuluvanakin vuonna ajankohta on marraskuuta myöhempi.

Lämpösummaa kertyy tänä vuonna vielä lisää, joulukuun alkupuoli kun näyttää Ilmatieteen laitoksen ennusteessa hyvin plussaiselta.

Asiasanat: lämpösumma

3.12.2025 · 122

Tulossa toiseksi lämpimin vuosi?

Toiseksi lämpimin vuosi Hyvinkäänkylässä vuodesta 1960 lähtien on vuosi 2015. Silloin koko vuoden lämpösumma oli 2315,3 astetta. Tänä vuonna lämpösummaa oli lokakuun loppuun mennessä kertynyt 2410,7 astetta, 95,4 astetta koko vuotta 2015 enemmän.

Lisäsin vuosisivulle loppuvuoden seurannan. Saas nähdä kuinka käy, vuoden 2015 loppu oli lämmin. Marraskuussa vuorokauden keskilämpötila oli miinuksella vain kolmena päivänä. Kuukauden keskilämpötila oli 3,8 astetta, marraskuun toiseksi ylin vuodesta 1960 lähtien. Joulukuussa lämpösummaa kertyi lisää vielä tapaninpäivänä, ja sitä aiemmin oli vain viisi keskilämpötilan miinuspäivää. Joulukuun keskilämpötila 1,5 astetta oli sekin toiseksi ylin vuodesta 1960 lähtien.

Luultavasti tämä vuosi menee ainakin viiden kärkeen. Silloin viisi lämpimintä vuotta olisivat 2000-luvulta ja kolme niistä viidestä 2020-luvulta.

Tämäkin pikkuseuranta taitaa osoittaa, kuinka ristiriitainen kylmän Pohjolan asukkaan suhtautuminen lämpenemiseen voi olla. Sitä seuraa kiinnostuneena Top5-muutoksia ja ennätyksiä, jotka nykyään ovat lähes pelkästään lämpimän pään ennätyksia. Mutta sitten, ne lämpenemisen syyt ja seuraukset?

Asiasanat: lämpösumma · vuoden keskilämpötila · vuodet

3.11.2025 · 109

Syksy alkoi lämpimänä

Yle uutisoi eilen, että marraskuun alku näyttää lämpimältä. Mutta on kuluva syksy ollut lämmin tähänkin asti. Syyskuun alusta lokakuun 15. päivään mennessä kertynyt lämpösumma 497,9 astetta oli Hyvinkäänkylän neljänneksi suurin vuodesta 1960 lähtien.

Hyvinkäänkylän lämpimin syksy on vuodelta 2020, jolloin keskilämpötila oli 8,1 astetta. Silloin lämpösummaa oli 15.10. mennessä kertynyt 521,9 astetta.

Asiasanat: lämpösumma · syksy

29.10.2025 · 107

Sivu 1

Asiasanat#

  E  · elokuu  · ensihelle  · ensipakkanen   H  · heinäkuu  · helle  · helmikuu  · huhtikuu   J  · joulukuu   K  · kesäkuu  · kevät  · kuukaudet   L  · lokakuu  · lämpösumma   M  · maaliskuu  · marraskuu   N  · nähtyä   P  · päiväennätykset   S  · sade  · syksy  · syyskuu   T  · tammikuu  · toukokuu  · trooppiset yöt   V  · vuoden keskilämpötila  · vuodet  · vuorokauden alin lämpötila  · vuorokauden keskilämpötila  · vuorokauden ylin lämpötila

Linkit

Hyvinkäänkylän sääennuste

Sivuston sisältöä

Kirjankansi hyllystämme

Anton Tšehovin suomennetut kertomukset

Tekstejä

Kirjoja, kansia hyllystämme (56)

Hyvinkäänkylän Lämpö & Vilu

 S    T    O    P 

N.B.

Boycott USA! | Donald Trumpin Yhdysvallat on Euroopan vihollinen. Vältä kaikkea Yhdysvaltoja mahdollisesti hyödyttävää, oli vaikutus kohdaltasi miten pientä tai epäsuoraa tahansa. Kovin isoon ei yksittäinen ihminen pystykään. Viimeksi tänään lopetin Facebook-tilin ja luovuin Googlen search console -palvelusta. Search console oli hyvä, FB:n heitto roskiin ei kirpaissut.

23.12.2025 · 22

Kaikki | In English

Palaute
Tommi Salonen
tommi.salonen at iki.fi