Päivä | Kuukausi | Vuosi | Ennätyksiä | Palasia
2024
Syyskuun 2024 keskilämpötila oli 13,3 astetta, ylin lämpötila 26,9 astetta ja alin lämpötila -1,7 astetta.
Keskilämpötila oli 2,8 astetta ilmastollisen vertailukauden 1991−2020 keskiarvoa ylempi.
Kun verrataan syyskuun keskilämpötiloja vuodesta 1960 lähtien, tämä syyskuu oli toiseksi lämpimin. Lämpimämpi syyskuu oli vuonna 2023, jolloin keskilämpötila oli 14,1 astetta.
Syyskuussa oli kaksi hellepäivää, ensimmäiset sitten vuoden 1968, jolloin niitä oli kolme. Syyskuun ennätys on edelleen 27,2 astetta päivältä 6.9.1968.
Syyskuussa syntyi kahdeksan lämpimän pään päiväennätystä (vuorokauden keskilämpötila, ylin lämpötila tai alin lämpötila päivämäärän ylin vuodesta 1960 lähtien).
Viimeisimmällä 30-vuotisjaksolla syyskuu on lämmennyt 1,6 astetta edeltävästä 30-vuotisjaksosta. Vuotta aiemmin muutos oli 1,5 astetta.
2.10.2024 · 28
Eilen 22.9. käytiin ensimmäisen kerran tänä syksynä pakkasen puolella. Lämpötila laski -1,7 asteeseen.
Ensipakkanen tuli päivää aikaisemmin kuin 30-vuotiskaudella 1994−2023 keskimäärin ja 7 päivää myöhemmin kuin edeltävällä 30-vuotiskaudella keskimäärin.
Päivä oli kylmä. Keskilämpötila 5,3 astetta oli päivämäärän 22.9. kuudenneksi alin vuodesta 1960 lähtien.
ensipakkanen · syksy · syyskuu
23.9.2024 · 27
Eilen 21.9. vuorokauden keskilämpötila putosi ensimmäisen kerran syyskuussa alle 10 asteen, mikä on 12 päivää myöhemmin kuin keskimäärin 30-vuotiskaudella 1994−2023. Varhaisimmillaan ensimmäinen 10 asteen alitus on tapahtunut heti 1.9., myöhäisimmillään 23.9. (vuonna 2011). Useimpina vuosina vuorokauden keskilämpötila on piipahtanut 10 asteen alapuolella myös kesäkuukausina.
Vuorokauden keskilämpötilan 30 vuoden keskiarvo taas on kaudella 1994−2023 jäänyt pysyvästi 10 asteen alapuolelle päivästä 23.9. lähtien, 11 päivää myöhemmin kuin edeltävällä 30-vuotiskaudella.
syksy · syyskuu · vuorokauden keskilämpötila
22.9.2024 · 26
Eilisen ylin lämpötila 21,4 astetta oli päivämäärän 20.9. ylin vuodesta 1960 lähtien.
Yhtä myöhäisiä tai myöhäisempiä vähintään 20 asteen lämpötiloja on syyskuussa mitattu kahdeksana vuotena ja kolmenatoista päivänä vuodesta 1960 lähtien. Vuosista kuusi on 2000-luvulta. Myöhäisin 20 asteen tavoitus on syyskuun viimeisen päivän 21,3 astetta vuodelta 2011. Se on samalla syksyn myöhäisin, koska lokakuussa ei 20:tä astetta ole mitattu.
Ja tähän taisivat tämän syyskuun ennätykset loppua?
päiväennätykset · syksy · syyskuu
21.9.2024 · 25
Eilisen alin lämpötila 13,6 astetta oli päivämäärän 17.9. ylin vuodesta 1960 lähtien.
18.9.2024 · 24
Syyskuu on puolivälissä. Kuukauden keskilämpötila 15.9. oli 15,7 astetta, 1,3 astetta ylempi kuin ennätysvuonna 2023 samassa vaiheessa. Uutta ennätystä tuskin kuitenkaan tulee. Ennusteen mukaan selvästi tavanomaista lämpimämpiä päiviä on kuun toisella puoliskolla enää muutama. Viime vuonna niitä jatkui kuun loppuun saakka.
16.9.2024 · 23
Eilisen keskilämpötila 15,6 astetta ja alin lämpötila 15,2 astetta olivat päivämäärän 14.9. ylimmät vuodesta 1960 lähtien.
15.9.2024 · 22
Eilisen keskilämpötila 17,9 astetta oli päivämäärän 10.9. ylin vuodesta 1960 lähtien.
11.9.2024 · 21
Eilisen ylin lämpötila 24,2 astetta oli päivämäärän 9.9. ylin vuodesta 1960 lähtien.
10.9.2024 · 20
Eilisen ylin lämpötila 26,8 astetta oli päivämäärän 5.9. ylin ja syyskuun kolmanneksi ylin vuodesta 1960 lähtien.
6.9.2024 · 19
Sivu 1 | seuraava
E · elokuu · ensipakkanen H · heinäkuu · helle K · kesäkuu · kuukaudet P · päiväennätykset S · sade · syksy · syyskuu T · toukokuu · trooppiset yöt V · vuorokauden keskilämpötila
Hyvinkäänkylän sääennuste
Ilmatieteen laitos, havaintojen lataus | Creative Commons -lisenssi