t

Päivä | Kuukausi | Vuosi | Ennätyksiä | Palasia

Sääpalasia Hyvinkäänkylästä
elokuu

2024  

Elokuussa myöhäinen hellepäivä

Elokuun 2024 keskilämpötila oli 16,6 astetta, ylin lämpötila 27,0 astetta ja alin lämpötila 6,1 astetta.

Keskilämpötila oli 1,1 astetta ilmastollisen vertailukauden 1991−2020 keskiarvoa ylempi.

Kun verrataan elokuun keskilämpötiloja vuodesta 1960 lähtien, 6 elokuuta on ollut tätä elokuuta lämpimämpiä, 2 yhtä lämpimiä ja 57 kylmempiä.

Elokuussa oli neljä hellepäivää, yksi vähemmän kuin viimeisten 30 vuoden aikana keskimäärin. Viimeinen hellelukema mitattiin 30. päivä. Näin myöhäinen hellepäivä on elokuussa ollut kerran aikaisemmin, vuonna 1997.

Elokuussa syntyi kaksi lämpimän pään päiväennätystä (vuorokauden keskilämpötila, ylin lämpötila tai alin lämpötila päivämäärän ylin vuodesta 1960 lähtien).

Viimeisimmällä 30-vuotisjaksolla elokuu on lämmennyt 1,4 astetta edeltävästä 30-vuotisjaksosta. Vuotta aiemmin muutos oli myös 1,4 astetta.

elokuu · kuukaudet

1.9.2024 · 17

Uusia päiväennätyksiä 30.8. | 2024

Eilisen keskilämpötila 19,4 astetta ja ylin lämpötila 26,5 astetta olivat päivämäärän 30.8. ylimmät vuodesta 1960 lähtien.

elokuu · päiväennätykset

31.8.2024 · 16

Syksyyn päin

Syksy on totuus Suomesta. Vai oliko se talvi? Oli kumpi tahansa, Hyvinkäänkylässä vuorokauden alin lämpötila alkaa näinä päivinä painuilla alle 10 asteen. Viimeisimmällä 30 vuoden jaksolla (1994−2023) vuorokauden alin lämpötila on keskimäärin pysynyt 10 asteen alapuolella päivästä 24.8. lähtien. Edeltävän 30-vuotiskauden vastaava ajankohta on 14.8.

Kun edetään vajaa kuukausi noista päivämääristä, vuorokauden keskilämpötila alkaa keskimäärin pysyä 10 asteen alapuolella, ja siirrytään (termiseen) syksyyn.

elokuu · syksy

26.8.2024 · 15

Vielä hellepäivä

Eilinen 25.8. oli elokuun kolmas hellepäivä. Ylin lämpötila oli 27,0 astetta, elokuun ylin tänä vuonna. Tätä myöhäisempiä elokuisia hellepäiviä on ollut kaikkiaan 12 vuodesta 1960 lähtien. Niistä seitsemän on 2000-luvulta, ylin lukema 28,1 kuitenkin päivältä 28.8.1997.

elokuu · helle

26.8.2024 · 14

Elokuun ensimmäinen hellepäivä

Eilen 8.8. tuli elokuun ensimmäinen hellepäivä. Lämpötila nousi tasan hellerajalle 25,1 astetta. Sattui sikäli sopivasti, että elokuun keskilämpötila on pitkän ajan (1991−2020) keskiarvon mukaan ylimmillään juuri 8. päivänä. Koko kesän keskilämpötila saavuttaa huippunsa kolme päivää myöhemmin.

elokuu · helle

9.8.2024 · 13

Sivu 1

Asiasanat#

  E  · elokuu  · ensipakkanen   H  · heinäkuu  · helle   K  · kesäkuu  · kuukaudet   P  · päiväennätykset   S  · sade  · syksy  · syyskuu   T  · toukokuu  · trooppiset yöt   V  · vuorokauden keskilämpötila

Linkit

Hyvinkäänkylän sääennuste
Ilmatieteen laitos, havaintojen lataus | Creative Commons -lisenssi

Sivuston sisältöä

Kirjankansi hyllystämme

Anton Tšehovin suomennetut kertomukset

Tekstejä

Photos

22 kirjankantta hyllystämme

Hyvinkäänkylän Lämpö & Vilu

Sähkökuukaudet